torstai 27. kesäkuuta 2013

Shopping

 Heippa kaikki! (scroll down in English)
Aika kuluu ja enää 11 päivää Suomessa, eli siis voi jo sanoa, että aika vähän! Alkuviikosta kävin Vaasan alennusmyynneissä shoppailemassa kaksi kertaa, ekalla kerralla loppui rahat vähän kesken, heh.. :D
Sain ostettua tuliaisista sen Tatu ja Patu -kirjan, mutta loput me mennään ostamaan ens viikon tiistaina äipän kaa, laitan niistä sitten kuvia, kun oon viimeinkin saanut ostettua ne.
Vaasasta löytyi kaikkea kivaa ja oon vähän koepakkaillutkin jo ja tehnyt listaa siitä, mitä kaikkea lopulta sitten otan mukaan. Kävin myös kokeilemassa lähikaupassa pyjamia, mutta niitä ei vielä tarttunut mukaan.

Maxihame Ginasta 10€
Tummansiniset sukkahousut koulupukua varten (toivottavasti käy) 5€
                                             
Chinot Ginasta 17€
                                         
Tommonen kiva hapsupaita VeroModasta, 15€
                                                   
Perus neule, Cubus 15€

 Hinnoista saattaa päätellä, että kaikki ostokset olivat alessa. Alennusmyynneissä oli vaikka mitä muutakin, mutta ajattelin kuitenkin säästää vähän rahaa Australiassa shoppailuunkin..
Maistoin ekan kerra Frozen Yogurthia, nam!
Eilen vähä pelleiltiin kavereiden kaa ilta-auringossa, tulee ikävä Suomen kesää!
Loput päivät ovatkin sitte tosi aikataulutettuja ja kiireisiä, joka paikkaan pitäisi ehtiä! Tulen tänne taas päivittelemään, kun oon saanut ostettua loput tuliaiset, lentotiedot tulee postissa (huomenna?) ja saan kunnolla pakkailtua.


Hello!
The time flies and I have just 11 days left here in Finland. On Monday and Tuesday I went shopping and bought lots of things, as you can see from the pics. Everything was on sale so I am quite happy :) I still should save a little to Australia, haha.
Rest of the days are quite busy and I still have many things to do and people to see. I'll blog when I have bought rest of the presents, flying information have come and I have made the packing.

-Tuulia

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tuliaisista

Heippaheei!
Leiriltä on nyt kotiuduttu ja oli kyllä aivan huippua :) Lähtöön on enää 23 (!!!!) päivää, näin ne viikot vaan kuluu.. Aattelin siis tehä postauksen tuliaisista, mitä oon aatellu mun hostperheelle.

Ekaksi kirja, mitä on kehuttu tosi kovaa ja mikä munki mielestä vaikuttaa hyvältä, varsinki ku mun perheessä on lapsia. Eli Tatun ja Patun This is Finland


Sitten oon aatellu perus salmiakkia ja Fazerin sinistä.. Salmiakkejaki on monenlaisia, mutta aattelin ainakin turkinpippureita ja Fazerin salmiakkia.



Sitten muumimukeja, tottakai! Jokaiselle oma. Äidille Muumimamma, isälle Poliisimestari, pojalle Muumipeikko ja toiselle Hattivatit :)

Näiden lisäksi oon aatellut vielä jotain pientä Marimekolta, ja ehkä Arabian tai Iittalan joku astia. Ja nuorimmalle veljelle joku pehmolelu!

Mua vähän ihmetyttää, kun ei tuo lähtö vielä jännitä oikeastaan ollenkaan, vaikka siihen on noin vähän aikaa.. Kun miettii miten nopeesti nää viimeset kaks viikkoakin on menny, ja sitten sitä että lähtöönhän on enää se vähän päälle kolme viikkoa, tajuaa kuinka vähän se oikeesti on! Mutta joo, suunnitelmissa on, että juhannuksen jälkeen kierrän kaikki alennusmyynnit ja teen viime hetken ostokset, jotta oon sitten ainaki jotenkin valmiina lähtöön :) Hassua aatella miten en sitten ookkaan täälä enää syksyllä, jotenkin sekaisilla fiiliksillä kävin Wilmassakin ja katselin "tulevaa" lukujärjestystäni ja "omaa" luokkaa, mikä nyt ei sitten enää ookkaan mun oma.

Mites muut vaihtarit, jännittääkö jo?

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Camping

Large


Heipähei!
Hihkaisen vaan nopeat heipat blogin puolelta, katoan vähän yli viikoksi rippileirille, ihanaa! :) Mä niin tykkään leirielämästä ja jos fiilis on oikee niin se on aivan huippua, varsinkin kun saa olla isonen! Aurinko paistaa ja pääsee leikkimään, eli just mulle sopivaa hommaa, haha! Enää 32 päivää lähtöön, leirin jälkeen alle 30! Lähestyy, lähestyy...
Mutta nyt meen pakkaamaan koska 45min päästä lähtö, joku taas ajoissa.. :D
Tumblr_mkjmrjjhbt1rbv4pko1_500_large