tiistai 5. marraskuuta 2013

LAST WEEK

Moooi kaikki!
Viime viikolla ei tapahtunu mitään sen erikoisempaa. Alkuviikosta väsäsin ensimmäistä kertaa perheelle ruokaa, kalakeittoa! Keitto onnistu ihan hyvin ja kaupasta löyty vielä rukiista näkkäriäki sen kylkeen. Väsäsin jälkiruoaks mustikkapiirakan, ja täytyy sanoa et täälä mustikat on ihan hervottoman kokosia! Mutta piirakkaki tuntu menevän hyvin kaupaksi (vaikka kermaviiliä ei tohon täytteeseen löytynyt, käytin sitte hapankermaa, mitä käytetään yleensä tacojen täytteenä.. :D toimi ihan hyvin! Ja voiki oli suolasta, mutta ei sitä onneks paljoa lopputuloksessa maistanu!)

Torstaina oli Halloween, mutta sain huomata ettei sitä täälä sen suuremmin vietetä. Koulussa jotkut kertoi menevänsä Trick or Treat -kierrokselle, mutta itellä ei tullut mieleenkään, kun täälä pienessä Gembrookissa kaukana asuinalueista elelen. Halloween näkyi kuitenki sen verran, että Draman tunnilla opettaja oli pukeutunut veriseksi sairaanhoitajaksi ja tunnin aiheena oli maskeeraus ja miten tehdä itelle aidon näkösiä palohaavoja. Täytyy myöntää, että oli ehkä kivoin drama-tunti ikinä! Saatiin läträtä maaleilla ja lopuksi valeltiin meidän "haavat" dramaopen omalla feikkiverisekoituksella, joka muuten maistui ihan kookokselta. Mun haava ei ollut niin kovin aidon näkönen... Mutta se herätti silti hämmästystä koulukavereiden ja opettajien keskuudessa. Samana iltana mun local coordinator tuli visiitille ja hostäiti vitsailikin, että näkyy kyllä kuinka mua täälä kohdellaan, hah!




Viime viikolla meidän etuoven eteen kaiteelle ilmestyi kuningaspapukaija. Rakastan sitä, kuinka täälä linnut joita me pidetään häkissä, lentelee vapaina. Hostäiti kertoi, että toi yksilö tulee usein tähään aikaan vuodesta tervehtimään heitä ja on kuulemma tosi utelias ja ystävällinen. Pääsinki kamerani kanssa tosi lähelle sitä kuvailemaan :)




Perjantaina lähdettiin perheen miesten kanssa telttailemaan pitkäksi viikonlopuksi vuorille. Meillä oli siis maanantai ja tiistai vapaata koulusta. Tiistaina eli tänään oli Melbourne Cup, hevosajokisa, minkä takia Melbournen alueella vietetään vapaapäivää. Vapaapäivä kahden minuutin hevoskisan takia, käy mulle! Toi Melbourne Cup on tosi iso juttu ja kaikki tv-asemat puhuu siitä ja ihmiset pukeutuu tonne kisoihin tosi muodollisesti, naisilla on korkokengät, mekot ja hatut ja miehillä puvut päällä. Ja maanantai nyt oli vapaata muuten vaan, yksityisillä kouluilla niitä vissiin on varaa pitää. Mutta kuvia laitan sieltä vuorilta erillisessä postauksessa!

1 kommentti:

  1. Ausseista itseasiassa löytyy jotain rahkamaista juttua, mutta en kuollaksenikaan muista millä nimellä sitä myydään :D ihan woollikselta kuitenkin kai saa!

    www.minullaonsiivet.com

    VastaaPoista